sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappua - lunta enemmän kuin jouluna

Tänä aamuna koko Mahnalan mäki oli peittynyt paksuun ja raskaaseen lumivaippaan. Päivänmittaan lunta satoi lisää, ja lunta oli nyt huhtikuun lopussa enemmän kuin jouluna. Nurmikolla olisi varmaan päässyt hiihtämäänkin hyvin aamusta - nyt illan tullessa lumihanget ovat onneksi kutistuneet, ja pälvipaikkoja on jo runsaasti. Kustaa Vilkunan mukaan vanha kansa ennusti lumisen vapun tietävän lumetonta talvea - no, ainakin nyt kulunut talvi on ollut sellainen, mutta saa nähdä millainen on tuleva.

Lunta tai ei, mansikat ovat kukassa tunneleiden lämmössä harsojen alla. Tunneli on siis sellainen iso, korkea, metallikehikon tukema, muovista tehty kate mansikkakasvuston päällä, jonka avulla saadaan vangittua auringon lämpöä kasveille aikaisin keväästä. Meillä on tunneliessa myös mm. perunaa ja sipulia, eli kaikki juhannuksen eväät ovat hyvässä kasvussa. Ensimmäisiä kesäherkkuja päästään maistelemaan todennäköisesti viimeistään heti kesäkuun alussa, ellei jo hyvän tuurin käydessä aikaisemminkin.

Huomenna, Vapun päivänä, Puimasuuli on avoinna klo 13 - 16, ja myynnissä on nyt siis ensimmäisen kerran aitoa mahnalalaista vaniljagelatoa Nikkilän maidosta sekä tietysti meidän omaa mansikkagelatoa. Vohvelivalikoimassa tavallisten vohveleiden lisäksi mm. paukkuvohvelit ja gluteenittomat vohvelit. Tervetuloa!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

hei, me siivotaan!

Viimeiset pari päivää on siivoiltu Puimasuulia kesäkuntoon - huomenna availlaan kesäkautta varten, ja samalla toivotaan, että lunta sataisi vähemmän kuin tänään. Suomen kesästä usein sanotaan sen olevan vähälumisempi kuin talven, eli lumimäärissä mitaten kesä ei ole vielä alkanut. Tiburtituksesta alkanut sääenne ennakoi viileän ja kylmän jatkuvan nelisenkymmentä yötä, eli oikeastaan vasta toukokuun puolivälin paremmalla puolen pitäisi alkaa kunnolla lämpenemään.

Säästä huolimatta Puimasuulia ollaan puunattu kesäkautta varten. Osa Puimasuulin kahvilan tilasta on toistaiseksi varastokäytössä, eli toistensa päälle pinottujen pöytien, tuolien ja sohvien valtaamana: Navetta on saanut uuden hienon lattian, mutta lattiaremppaa varten Navetta piti tyhjentää. Tavarat siirrettiin mahdollisimman lähelle, eli Puimasuulille varastoon. Tavarat siirretään Puimasuulilta pois hetimiten kun Navetan lattia saadaan käsiteltyä.

Puimasuulilla on myös touhuttu uuden asian parissa, joka liittyy tähän. Tämä siis liittyy ns. tankkimaidon - eli siis sen maidon, joka on vastalypsetty ja on viileässä odottamassa noutoa meijeriin - käsittelyyn liittyvistä asioista. Tämä jousto ja tulkinta mahdollistaa täydellisen italialaistyyppisen gelaton valmistuksen - vai miltä kuulostaa vastalypsetystä maidosta tehdystä jäätelostä nauttiminen? Tämä on mahdollista Vapusta alkaen meillä - kiitos kaikille, jotka tämän mahdollisuuden ovat meille suoneet!


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Takatalvi ja suviyöt

Rivakasti alkanut kevät on kääntynyt kunnolliseksi takatalveksi. Sääennusteissa arvioidaan tällä hetkellä kylmän jakson jatkuvan huhtikuun loppupuolelle. Eilinen päivä oli vanhan kansan yksi merkittävimmistä säänennustus päivistä, Tiburtituksen päivä. Tiburtitus jakoi vuoden talveen ja kesään - suven siis laskettiin alkavan Tiburtituksen jälkeisestä yöstä. Kylmät yöt ennustavat kylmyyden jatkuvan vielä yhdeksällä viikolla eli nelisenkymmentä vuorokautta olisi siis tiedossa vielä kylmää.

Peltohommiiin ei siis ole nyt kiirettä, mutta tunneliviljelmillä kasvukausi on saatu jo alkuun. Tunnelin muovikate vangitsee auringon lämpöä ja valoa tehokkaasti, ja yön kylmät hetket ovat kuitenkin jo niin lyhyitä, että lämpö riittää yön yli vain hiukan avustaen.

Kasvukauden alkua odotellessa ollaan kehitelty kaikennäköistä uutta, ja tavoitteena olisi saada muutama uusi juttu Puimasuulille valmiiksi heti alkuun. Avaamme Puimasuulin huhtikuun viimeisellä viikolla. Navetan tuunaus on myös vauhdissa, mutta kylmä sää hiukan viivästyttää valmistumista.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Lentsun tynkää

Lentsu on vaivannut yhden jos toisen nenää, mutta nyt pikku hiljaa räkätautikausi taitaa olla takana päin. Puimasuulia ruvetaan nyt hiljakseltaan puunaamaan kohti kesää - keittiön lattia saatiin uuteen maaliin, ja seuraavaksi siis pestään ja huolletaan keittiö kesää varten. Nuhista huolimatta gelatokehitystyö on jatkunut, ja ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä ensimmäiset kokeet. Jos onnistuvat hyvin, niin sitten jatketaan - tavoitteena on saada huhtikuun loppuun mennessö kehitettyä ihan uusi resepti ja makumaailma kaikille italialaisen gelatopehmiksen ystäville.

Pelloilla ja tunneleilla tapahtuu vinhaa vauhtia. Tunneleissa on jo kasvamassa mansikkaa, vadelmaa, perunaa ja tällä viikolla pitäisi saada vielä sipulitkiin maahan. Pellolla mansikoiden talvisuojausharsoja ollaan availtu, vadelmaa leikattu ja sidottu sekä pensasmustikan ja omenamaan jänisaitaa avattu. Valkosipulit ovat aikamoisessa kasvussa jo nyt, ja pian on aika kylvää ensimmäiset herneet ja istuttaa perunaa ja sipulia. Tommi kävi tänään tökkimässä maata, ja paikoin routa oli jo sulanut, mutta paikoin vielä routaa oli. Mansikkamaita ei vielä voida harjata, koska maan kantavuus ei kestä vielä traktoria: jos pellolla liikkuu tähän aikaan vuodesta, ei seurauksena ole mitään hyvää, ainoastaan tiivistynyttä maata ja syviä uria. Vielä jokunen hetki täytyy siis malttaa ennen toukotöiden alkua pellolla.

Ensi kesän osalta hiljattain varmistui irkkubändi Isaran keikka, joka on su 18.6. klo 19 alkaen. Liput ovat 10 e, ja meno on todennäköisesti huimaa - kuten Isaran keikoilla on aina ollut, Lippujen myynti alkaa Puimasuulilla toukokuulla.