perjantai 23. syyskuuta 2016

Syysväritystä ja omenahommia

Syyskuu on jatkunut aurinkoisissa merkeissä. Öiden viileys ja toisaalta päivien lämpimyys on värittänyt omenat kauniiksi. Tällä hetkellä odottelemme talviomenoiden, eli Antonovka- ja Åkero Hassel -lajikkeiden kypsymistä poimintakypsyyteen. SItä odotellessa on ollut kiirettä kitkemisten ja leikkaustöiden kanssa: vadelman leikkuuta ei vielä olla aloitettu, mutta herukan ja karviaisn leikkaus on edennyt vauhdilla. Karviaisella kokeilemme myös uutta leikkaustekniikkaa, jonka tavoitteena on saada aikaiseksi todella suuria marjoja. Pensaiden muutos leikkaustavasta toiseen kestää pari vuotta, mutta ehkä jo ensi vuoden aikana saadaan viitteitä, onnistuuko muutos vai ei.

Marjapuolella keräillään viimeisiä mustikoita, mansikoita ja karhunvattuja, ja niitä on saatavana valmiiksi poimittuna Puimasuulilta. Avomaantomaattia ja kirsikkatomaattia on myynnissä myös, samoin erikokoisia kurpitsoita. Suurimmat kurpitsat painavat vajaan 30 kg - sellaisesta saa tehtyä jo monta purkkia säilykkeitä, useamman piiraan ja siltikin jäänee kurpitsaa jäljelle vaikka kuroitsamuhennokseen.

Omenamehua puristetaan myös edelleen. Omien omenoiden puristuksesta kannattaa pirauttaa ennen omenoiden tuomista p. 0400 - 625 636 ja sopia asiaa siten eteenpäin.


Ei kommentteja: