keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Mansikka kypsyy vauhdilla

Lämpö ja aurinko ovat siivittäneet mansikkakauden kovaan vauhtiin: varhaislajikkeita eli Emily-, Solprins- ja Jonsok-lajikkeita on vielä, mutta Polka- ja Sonata- lajikkeissakin kypsiä marjoja on jo paikoin melko runsaasti. Suurimmat ja kauneimmat marjat kerätään nyt - kannattaakin juhannuksena ja heti juhannuksen jälkeen herkutella kunnolla mehevillä mansikoilla ja säilöä talveksi.

Mansikkalajikkeita on meillä viljelyssä kymmenkunta. Jokainen mansikkalajike on vähän omanlaisensa, ja aromi säilyy myös pakastuksessa ja muussa säilönnässä. Hillonkeittäjien kannattaa nyt hiukan kiirehtiä: varhaislajike Jonsok on ehkä yksi maailman parhaiten hilloksi soveltuvista mansikoista. Jonsokin marjat ovat helakanpunaisia, tasakokoisia ja esimerkiksi Polkaan verrattuna pehmeämpiä.

Vihannes- ja yrttirintamalla satokausi kehittyy koko ajan eteenpäin. Nyt  myynnissä on mm. mangoldia, sipulia ja yrteistä: tilliä, persiljaa, rakuunaa ja korianteria. Pieni määrä kurkkuyrtin kukkasia saadaan kerättyä myös joka päivä, samoin hernettä yritämme etsiskellä. Ja tietysti on uutta perunaa: Siikliä, Ariellea ja Annabelleä - juhannusvisana voi pitää vieraille vaikka perunantunnistuskisan!




Ei kommentteja: