maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kevätauringon loistetta

Viime päivinä sää on tuntunut varsin keväiseltä: päivällä lämpötila on kohonnut hiukan plussan puolelle, yöllä on ollut muutama aste pakkasta. Aurinkokin on paistellut, ja sen voima on hyvin havaittavissa paikoissa, joissa on ollut esimerkiksi kiviä tai muita tummenpia kohtia lumen päällä.
Lumen pinta on siis vajonnut, mutta toisaalta tällä hetkellä joka puolella on hankikantokelit.

Ensi kesän työntekijät on nyt valittu - kiitoksia kaikille hakijoille. Kesän lähestymisen myötä myös Puimasuuli avautuu. Puimasuuli on avoinna pääsääntöisesti ma - pe klo 9 - 17 (joitakin poikkeuksia on, mutta yritämme laittaa niistä lisätietoa nettisivuille).

Peltotöitäkin aloitellaan, omenapuut ovat nyt ensimmäisenä listalla. Tunneleissakin lämpö kertyy varsin reipasta vauhtia, ja pian istutetaan sinne mansikantaimia, perunoita ja sipuleita varhaistuotantoa varten. Pian aloitellaan myös kylvötöitä: osa vihanneksista tarvitsee esikasvatusta, mutta kylvöä täytyy tuumia ja verrata kalenteria ja sääennusteita toisiinsa. Esikasvatusta kun ei pitäisi alkaa liian aikaisin, etteivät taimet veny liikaa.

1 kommentti:

Jutta kirjoitti...

Onko kaikki kesätyöt mennyt vai onko mahdollista tulla vielä marjoja poimimaan kesätyöksi?