tiistai 21. heinäkuuta 2015

Mansikkaa mahan täydeltä - vattuja odotellessa

Mansikkakausi jatkuu edelleen, ja tänäänkin oli aikamoinen hulina. Mansikasta kannattaakin nauttia nyt monella tavoin - joko olet tehnyt mansikka-pavlovan? Mansikka-pavlovassa pohja on marenkia, ja täytteenä on kermavaahtoa ja mansikoita. Halutessaan osan kermavaahdosta voi korvata esimerkiksi rahkalla tai hyvin paksulla ja kermaisella jugurtilla (esim. bulgarian jugurtti, turkkilainen jugurtti) . Ehkä paras marenkipohja syntyy siten, kun ei käytä etikkaa ja jos kuumetaa sokerin ennenkuin sekoittaa sen munien joukkoon.  Sokerin saa lämmittyä sopivaksi helposti esimerkiksi uunissa. Sopivan lämpöisää sokeri on silloin, kun se ei ole vielä sulaa mutta  "klimppiytyy" kun lusikalla sekoittaa. Jäähtyneen marenkipohjan voi sivellä sulalla suklaalla, ja suklaan jähmetyttyä täyttää kermalla ja mansikoilla. Valmiita marenkipohjia voi ostaa myös kaupasta, eli oikeastaan pavlova lienee yksi helpoimmista kakuista tehdä.

Mansikkaa riittää, mutta muutama kypsä vattu on jo löydetty ja maisteltu. Vadelmakausi alkanee noin parin viikon kuluttua. Vadelmista meillä on viljelyssä perinteikäs Muskoka-lajike sekä uudempi Glen Ample-lajike.

Muista marjoista saskatoonit tummuvat jo lupaavasti, samoin punaherukoissa punotus on lisääntynyt joka päivä. Marjakauden lajiem runsaus on vielä pian tulossa.

Ei kommentteja: