maanantai 23. maaliskuuta 2015

Luonnon valoilmiöitä ja takatalvi

Viime viikolla saatiin nauttia parista upeasta luonnonilmiöstä: revontulista ja auringonpimennyksestä. Revontulet räiskyivät tiistai-iltana koko taivaantäydeltä. Tulet eivät olleet kovin voimakkaan värisiä, enemminkin vaaleita, mutta ne olivat hyvin, hyvin liikkuvaisia. Aivan mahtava öinen näytelmä oli siis silloin tarjolla. Perjantainahan sitten oli osittainen auringonpimennys: tässä meillä sattui silloin olemaan pilvetön taivas. ja hitsauslasin läpi nähtiin hieno "auringonsirppi". Pimennyksen aikana valo oli jännän väristä: kirkasta, mutta toisaalta oli kuitenkin hämärää. Auringon pimentyminen tuntui selvästi myös lämpötilassa: oli viileämpää, ja vasta auringon tultua uudestaan esiin keli lämpesi.

Melkein koko maaliskuu on saatu nauttia normallia lämpimämmästä säästä, mutta eilen sää viileni ja maa peittyi ohueen lumikerrokseen. Ennusteiden mukaan tämän kylmän rintaman pitäisi kitenkin hyvin pian jo poistua, ja keväisemmän sään palata. Tällä viikolla olisikin aika siis ryhtyä kylvötöihin, ja kylvää ensimmäiset esikasvatettavat vihannekset itämään. Perunoita on laitettu itämään, ja ehkäpä pian päästään jo äestämään perunamaata.

Kevät on edennyt nyt taas siihen vaiheeseen, että olemme valinneet kesätyöntekijät. Hakijoita oli runsaasti, ja valinta oli vaikea. Rakennusprojektit ovat saaneet myös puhtia, mutta niistä enemmän omassa blogissaan. Nettisivujen päivittäminen on ollut hidasta, mutta eiköhän nekin tässä pian saada päivietttyä ajantasalle kaikista kesän tapahtumista. Karitsoinnit ovat myös tältä keväältä ohi, ja isoimmat rupeavat olemaan jo pian vierotuskokoisia ja -ikäisiä. Uuhetkin rupeavat jo hiukan vierottamaan karitsoitaan: ne eivät anna karitsan imeä kovin pitkää aikaa ja toisaalta huomaa, että karitsatkin saattavat puraista innostuksissan nisää liian lujaa (jolloin siis uuhi käännähtää tai astuu siten, että karitsa ei saa enää imettyä).

Ensi viikolla rupeamme todenteolla puunaamaan Puimasuulia kesäkuntoon, ja täyttämään myyntihyllyjä. Olemme avoinna pääsiäisenä, lankalauantaina 2.4. klo 9 - 17 ja siitä eteenpäin huhtikuussa ma - pe klo 9 - 17. Tervetuloa!

Ei kommentteja: