perjantai 26. syyskuuta 2014

Omenoita ja omenamehua

Syksyn herkkupöytä suorastaan notkuu parhaillaan erilaisia herkkuja. Omenalajikkeiden ehdottomaan parhaimmistoon kuuluva Punakaneli on nyt herkullisimmillaan, ja siitä kannattaa nyt tehdä vaikka omenasäilykkeitä, omenapiirakkaa, paistaa pannulla sipulin kanssa ja tietysti syödä sinällään. Omena - lajikkeesta riippumatta - on varsinainen terveyspommi: se sisältää mm. C- ja E- vitamiinia sekä muutamaa B-vitamiinia. Omenan sisältämän kuidun tiedetään myös tasoittavan veren kolesterolia ja edistävän ruuansulatusta. "Omena päivässä pitää lääkärin loitolla" ei ole mikään turha iskulause, vaan siis ihan täyttä faktaa.

Omenoita voi syödä sinällään, mutta ehdoton syksyinen herkku on omenatuoremehu. Siis sellainen tuoreista omenoista puristettu, suodattamaton mehu, johon ei lisätä eikä siitä vähennetä mitään pois - oikeaa tuoremehua siis. Vuosia sitten omista omenoista puristtettu mehu oli monelle tutumpaa, ja mehuasema oli joka syksyinen herkkumatkan paikka.

Omenatuoremehun juomiseen on monta hyvää syytä, joista maku on tärkein. Puhtaista omenoista puristettu mehu säilyy jääkaapissa sinällään ilman käsittelyjä viikon verran - tai siis säilyy, jos ei tule juoduksi. Tuoremehun voi myös pastöroida, jolloin siitä tulee täysmehua. Pastörinnissa mehu kuumennetaan hetkeksi yli 80 asteeseen, minkä jälkeen se laitetaan puhtaisiin, kuumiin lasipulloihin. Näin tehty mehu säilyy ainakin vuoden verran, eli seuraavan satokauden alkuun asti.

Tällä hetkellä meillä puristetaan omenoista mehua vähintään kerran viikossa, torstaisin ja tarvittaessa myös perjantaisin. Myymme tuoremehua siksi loppuviikosta, ja etukäteen varaten sitä saa myös omaan astiaan edullisemmin. Meillä on myös pieni omatoiminen omenamehun puristuspiste, mihin voi tuoda omia omenoitaan ja puristaa itse ne mehuksi.


Ei kommentteja: