lauantai 30. elokuuta 2014

Venetsialaisiltana

Tänään Mahnalassa, Miharissa vietetään Venetsialaisia klo 21 alkaen. Jos joku vielä ehtii lukea tämän, niin sinne kannattaa kurvata. Tarjolla on herkkuja ja illan lopuksi hieno tulitaideesitys.

Pensasmustikka- ja sokerimaissisesonki jatkuvat yhä edelleen runsaana ja karviaisia on pensaissa mukavasti. Puimasuulilla on myynnissä omenaa: Valkeaa Kuulasta, Vuokkoa, Julyrediä sekä huomenna saadaan myös ihanaa Bergiusta. Omenatuoremehua on myynnissä myös, samoin omenatäysmehua (eli siis jälkimmäinen on pastöroitua tuoremehua). Omenamehumme tehdään perinteisesti murskaamalla ja puristamalle omenat, eikä mehusta oteta mitään pois eikä siihen mitään myöskään lisätä.

Erilaisten vihannesten satokausi on myös runsas. Sokerimaissia, valkosipulia, puna- ja keltasipulia, porkkanaa, Siikli-perunaa, lehtikaalia, yrttejä - mitä muuta sitä kaipaa herkulliseen ateriaan? Lehtikaalia kannattaa myös pakastaa: lehtikaali (ja mangoldi ja selleri ja...) kannattaa kääräistä muovipussiin heti tuoreeltaan ja pakastaa. Esikäsittelyjä ei tarvita. Kun haluaa käyttää pakastettua kaalia tms, niin on helppo murentaa suoraan pakasteesta haluttu määrä (ja loppu takaisin pakkaseen). Yksinkertaisuus on herkullista.




maanantai 25. elokuuta 2014

Elokuun satoa

Vaikka jo elokuun viimeisiä päiviä mennään, satokausi jatkuu edelleen. Tässä kohtaa toki jopa vadelman satomäärät ovat vähäisempiä, mutta toisaalta esimerkiksi pensasmustikkaa on runsaasti. Pensasmustikan satokausi jatkunee myös reilusti syyskuun puolelle: pensaiston kätköissä onraakileita odottamassa kypsymistä. Sokerimaissikausi on myös nyt parhaimmillaan, ja tällä hetkellä poiminnassa on kaikkia lajikkeita.

Omenoista on nyt kerätty kesälajikkeet, eli Pirja, Huvitus ja Vuokko. Valkea Kuulas -omenat saatiin melkein kerätyksi, ja pian on tarkoitus ahkeroida myös loput. Sen jälkeen seuraavaksi taitaa olla uuden Julyred-lajikeen vuoro. Julyred on kauniin mallinen, punaväritteinen omena, jonka makua on paljon kiitelty. Lisäksi pian on aika kerätä myös Bergius-omenat, ja tarkkailla Punakanelin ja Melban tilannetta.

Perunan itsepoimintapäivä pidetään la 6.9. klo 9 - 12, ja mikäli satoa jää kerättäväksi vielä seuraavalle päivälle (su 7.9.) niin pidämme silloin toisen itsepoimintapäivän. Itsepoiminnassa oleva lajike on Siikli, joka on kiinteä ja keltamaltoinen - kestosuosikki perunoiden joukossa.

torstai 21. elokuuta 2014

Satokausi jatkuu

Satokausi jatkuu edelleen, nyt on esimerkiksi pensasmustikoita ja sokerimaissia runsaasti. Pensasmustikoissa kotimaisissa Aino- ja Alvar -lajikkeissa kypsiä mustikoita on paljon, kun taas mm. Northblue- ja Patriot -lajikkeissa kypsät marjat ovat hiukan harvemmassa. Ne näyttävät olevan Ainoa ja Alvaria myöhäisemmin kypsyviä lajikkeita - onkohan myöhäisemmän kypsymisen syy siinä, että niiden marjat ovat suurikokoisempia? Yleisesti ottaen pensasmustikat erovat kypsymistavaltaan serkustaan metsämustikasta siinä, että yhden marjatertun marjat kypsyvät vähitellen. Metsämustikallahan kaikki marjat kypsyvät yhtä aikaa, jolloin keruu poimurilla on mahdollista.

Sokerimaissin sesonki on myös nyt parhaimmillaan. Lämmin kesä on jouduttanut kasvua, ja aika komean kokoisia tähkiä on kerättykin. Sokerimaissista meillä on viljelyssä sekä yksi että kaksivärisiä lajikkeita. Lajikkeen väri ei vaikuta makuun, vaan kaikki ovat yhtä makeita. Täytyypä yrittää huomenna muistaa mitata sokeripitoisuus - sokerimittarilla on ollut erittäin mielenkiintoista seurata esimerkiksi mansikoiden sokeripitoisuuksia eri lajikkeilla ja eri satokauden vaiheissa.

Omenan korjuu on aluillaan: nyt on kerätty Pirjaa, Huvitusta ja Valkeaa Kuulasta. Huomenna tarkoitus olisi kerätä Vuokkoa, ja samalla tutkia muutaman muun lajikkeen kypsyyttä. Ainakin Gallen-omenat taitavat olla hyvin pian poimittavissa, kesäomenoiksi luokiteltavia kun ovat. Omenan uuden satokauden alettua olemme pystyneet puristamaan taas omenamehua myyntiin Puimasuulille: myynnissä on sekä täysmehua että tuoremehua. Omenatäysmehu on pastöroitua omenatuoremehua, tuoremehu on vain puristettu. Emme lisää mitään mehuun, eikä siitä oteta mitään pois. Makuvaihtelut johtuvat eri lajikkeista.

Lähiruokasafarin salasanametsästystä myös meillä!

Lähiruokasafarin salasanametsästyksessä ei suinkaan vaanita eläimiä vaan jahdataan Safarireissun varrelta löytyviä tunnussanoja. Safaripäivänä avoinna oleville tiloille on annettu oma salasanansa ja se on piilotettu jonnekin tilan alueelle. Tehtävänäsi on kerätä vähintään kolme salasanaa, ne löydettyäsi voit osallistua upeiden Safaripalkintojen arvontaan!

Safarin nettisivuilla lisätietoa kisasta, palkinnoista ja osallistumislomake täällä

maanantai 18. elokuuta 2014

Lähiruokasafari lähestyy - mitä meillä silloin tapahtuu?

Lähiruokasafari lähestyy, tulevana lauantaina 23.8. vietetään jo perinteeksi muodostunutta Lähiruokasafari-päivää Pirkanmaalla.

Lauantaina Tilamyymälä Puimasuuli on avoinna normaalisti klo 8-18, samoin itsepoimintamme on avoinna tavalliseen aikaansa, klo 8 - 16.

Lähiruokasafarin kunniaksi järjestämme suositut tiluskierrokset myös lauantaina, klo 11 ja 14 Zetor-vetoinen traktorikärry starttailee Puimasuulin lähistöltä.  Tiluskierroksen aikana Tommi kertoilee viljelyksistä, ja häneltä voi myös kysellä.

Maissiopas näyttää tarvittaessa, mistä tunnistaa korjuukypsän maissin. Maissin keruu on hauskaa: tiheässä ja korkeassa kasvustossa kulkiessa tuntuu, kun seikkailisi jossain kaukana. Maissiopas palvelee klo 8 - 16. 

Maissinpaahtopisteessä voi paahtaa juuri poimimiaan tähkiä opastajan avustuksella. Maissinpaahtopiste on avoinna klo 10 - 16.

Omenatuoremehua pääsee meillä puristamaan omatoimisessa mehunpuristuspisteessä. Esittelyn aikana nähdään, kuinka helppoa ja yksinkertaista tuoremehun teko on. Lopuksi maistellaan juuri puristettua mehua. Omatoimisen puristuspisteen esittelyt ovat klo 10 ja 13.


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Maissia!

Tulevana viikonloppuna, perjantaista sunnuntaihin, maissimaalle saa mukaansa oppaan, joka neuvoo maissin poiminassa - eli siis siinä, miten tunnistaa korjuukypsän sokerimaissin tähkän maissiviidakosta. Jos sää sallii, niin järjestämme myös maissin kypsennyksen ohjausta. Tuoremaissihan on erittäin helppo kypsennettävä, yhtä helppo kuin vaikkapa makkaran grillaus! Sokerimaissia voi syödä myös sellaisenaan, eli helppo kesävihannes on kyseessä.

Vadelmakausi jatkuu hitaasti, mutta varmasti. Vadelma on kypsytellyt marjojaan tänä vuonna hissukseen ja sama vauhti jatkuu yhä edelleen. Vadelma-asioissa kannattaa siis soitella ennen marjaretkelle lähtöä.

Omenakausi on korkattu, ja Pirja-omenoita on myynnissä. Huomenna olisi tarkoitus puristaa omenatuoremehua, eli viikonlopun aikana on todennäköisesti myös sitä myynnissä Puimasuulilla. Omatoiminen omenamehun puristuspiste on myös avattu.

lauantai 9. elokuuta 2014

Marjatilan Markkinat vietetty, omenakausi aluillaan

Marjatilan Markkinat on vietetty, kiitokset markkinaväelle - niin kävijöille kuin myyjillekin. Vilskettä riitti, ja sää suosi: oli mukavan aurikoista, hiukan tuulista. Tenori Valtteri Yrjölän ja pianisti Janne Anttilan yhteiskonsertti veti tuvan täyteen väkeä - kiitos meidän ja esiintyjien puolesta.

Marjakausi jatkuu vadelman voimin: vadelma näyttää tänä vuonna kypsyvän rauhalliseen tahtiin, minkä vuoksi kannattaa soitella ennen marjaretkelle lähtöä. Mustaherukkapensaissa on vielä muutamia isompien pensaiden sisäosia keräämättä, eli jos herukan tarvetta on, niin nyt kannattaa kiirehtiä. Karviaisia on myös jonkin verran jäljellä, pensamustikkaa kypsyy vatun tapaisesti pikku hiljaa.

Marjakauden ohella omenakausi on nyt käynnistynyt. Aikaisen Pirja-lajikkeen sato on nyt kerätty, ja omenoita on myynnissä Puimasuulilla. Ensi viikon maanantaina avaamme myös suosituin omatoimisen omenamehun puristuspisteen, missä voi puristaa joko omia omenoita tai meiltä ostettuja omenoita. Omien omenoiden puristamisesta perimme pienen laitemaksun, mutta meiltä ostetut omenat saa puristaa ilmaiseksi. Ensi viikolla aloittanemme myös Valkean Kuulaan korjuun, ja siis myös Valkeaa Kuulasta tulossa pian myyntiin.

Huomenna sunnuntaina jatkamme myös suosittuja tiluskierroksia. Tiluskierroksellä pääsee ajelulle traktorin peräkärryllä. Kierroksen aikana Tommi kertoo viljelyksistämme, ja ajankohtaisista asioista pelloilla. Tiluskierros lähtee Puimasuulilta n. klo 14, ja kestää puolisen tuntia. Tervetuloa tutustumaan viljelyksiimme!

perjantai 8. elokuuta 2014

Huomenna Marjatilan Markkinat

Huomenna pidetään Marjatilan Markkinoita klo 10 - 14. Markkinoille on tulossa monia myyjiä, täällä listausta myyjistä. Tänään kaikki ylimääräinen aika on käytetty markkina-alueen rakentamiseen: myyntikopit ja teltat on rakenneltu paikoilleen. Illalla kuultiin myös ensimmäiset sävelet konsertista, kun tenori Valtteri Yrjölä säestäjänään pianisti Janne Anttila testaili akustiikkaa ja tilan toimivuutta huomista konserttia varten.
Huomenna konsertti aiheuttaa muutoksen Puimasuulin aukioloaikoihin: konsertin ajan tilamyymälä-kahvio Puimasuuli on avoinna ainoastaan konserttiyleisölle klo 14 - 16. Myymälän edusmyynti palvelee normaalisti.

Vadelmakausi on edennyt normaalisti, mutta keliin nähden vadelmat ovat kypsyneet yllättävän hitaasti. Toisaalta hitaan kypsymisen myötä vadelmat ovat kasvaneet kokoa kiitettävästi. Hidas kypsyminen antaa marjoille mahdollisuuden kehittää vadelman maun ihanan täyteläiseksi. Hitaan kypsymisvauhdin takia kannattaa soitella ennen marjaretkelle lähtemistä.

Sokerimaissikausi on käynnistynyt vauhdilla. Itsepoimintaa aloiteltiin toissa päivänä, ja valmiiksi poimittua maissia on saatavana sekä kuorittuna että kuorimattomana. Aito sokerimaissi on siitä ihana, että sitä voi syödä sekä kypsennettynä että kypsentämättömänä. Kypsentämättömänä maissi sopii esimerkiksi salaatin osaksi: jyvät leikataan silloin irti terävällä veitsellä tähkästä.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Lauantaista, sunnuntaista ja vähän valkosipulista

Nyt tulevana lauantaina meillä järjestetään Marjatilan Markkinat. Puimasuulin edustalla on siis silloin useita myyjiä: mm. lähituottajia, kädentöiden tekijöitä sekä hyvinvointituotteiden myyjiä. Markkinat ovat avoinna klo 10 - 14. Puimasuulissa on Paavo Yrjölä -valokuvanäyttelyn esittely klo 12 alkaen. Näyttelyn esittelee Matti Yrjölä.

Markkina päivä aiheuttaa myös pienen muutoksen Puimasuulin aukioloaikoihin. Tulevana lauantaina Puimasuuli on avoinna klo 8 - 14.15 ja 15.30 - 18. Pieni tauko aukiolossa johtuu konsertista: lauantaina klo 14.30 alkaen tenori Valtteri Yrjölä ja pianisti Janne Anttila konsertoivat Puimasuulilla. Konserttiliput (ä 10 €) ovat myynnissä Puimasuulilla, ja niitä myydään myös ennen konsertin alkua Puimasuulin ovella.

Tervetuloa siis Markkinoille ja konserttiin! Purimo-laivalla pääsee Marjatilan Markkinoille myös, noudamme tarvittaessa traktoriperäkärryllä Miharin Laivaterminaalista nro 1. Markkoiden aikana, klo 12 - 13 Purimon Saaristokierroksella on mahdollisuus päästä katsomaan maisemaa Enonselältä käsin. Risteilyvaraukset suoraan Purimolle, p.0500 - 639170.

Tulevana sunnuntaina jatkuvat suositut tiluskierrokset traktorikärryllä. Tiluskierros alkaa klo 14, ja lähtö on Puimasuulilta. Tiluskierroksen kesto on noin 30 min.

Ennen tulevaa viikonloppua meillä poikkeaa vielä yksi vieras, nimittäin Iloisen Pojan Lihakauppa-auto. Kauppa-auto seisahtaa meillä torstaina klo 10 - 11, kannattaa käydä tutustumassa laajaan valikoimaan.

Pellolla ahkroidaan marjojen ja omenoiden lisäksi mm. valkosipulia nostaen. Upea kesä on kirittänyt valkosipulia, ja nyt on aika nostaa. Viljelemämme lajike, Rymättylän kanta, on ihana isokyntinen, makea, voimakas valkosipuli, jolla on kova varsi. Varren vuoksi emme siis pysty tekemään valkosipulilettejä, mutta maukkautensa vuoksi emme lajiketta vaihda.

maanantai 4. elokuuta 2014

Vadelmaa, vadelmaa

Nyt parin viime päivän aikana vadelmien sadon kypsymisvauhti on kiihtynyt, ja vadelmaa on nyt paljon pensaissa. Vadelmilla kannattaa herkutella siis nyt - poimintakin on ollut mukavaa, kun tuulenvire puhaltaa viilentävästi, vaikka aurinko paistaa lämpimästi.

Omenan satokausi on alussa. Tällä hetkellä Puimasuulilla on myynnissä Pirja-lajiketta, joka on makea kotimainen lajike. Omenoita meillä on  viljelyssä useita lajikkeita, ja myöhemmin puristamme myös omenatuoremehua. Avaamme elokuun aikana myös omatoimisen omenanpuristuspisteemme, jossa voit puristaa joko meiltä ostettuja omenoita tai puristaa omia omenoitasi mehuksi.

Sokerimaissin satokausi on myös aluillaan. Heti kun määrät runsastuvat - todennäköisesti jo tulevana viikonloppuna - aloitamme maissin itsepoiminnan. Maissin poiminta on hauskaa puuhaa: lämpimän kasvkauden myötä maissit ovat venyneet ennätyskorkeiksi.

Nyt siis kannattaa herkutella monenlaisilla kasviksilla, hedelmillä ja marjoilla. Kotimaisten Kasvisten sivuilla on hauska Kasvistesti , jonka avulla voi selvittää, syökö kasveja vähintään tavoitteen mukaisen, eli siis vähintään puoli kiloa päivässä. Ja näin satokauden ollessa parhaimmillaan, kasvisten syöminen on helppoa. 


perjantai 1. elokuuta 2014

Marjatilan Markkinat lähestyvät

Viikon päästä lauantaina (9.8.) pidetään Puimasuulin edustalla Marjatilan Markkinat. Markkinoilla on mukana taas monta myyjää tuotteineen - toivottavasti ollaan musitettu päivittää kaikkien tiedot myös nettiin!
Markkina-aika on lauantaina klo 10 - 14 , ja heti markkinoiden päätyttyä Puiamsuulissa on tenori Valtteri Yrjölän ja pianisti Janne Anttilan konsertti. Konserttilippuja (á 10 €) on jo myynnissä Puimasuulilla.

Vadelmakausi on ollut tänä vuonna yllätyksellinen. Vadelma kypsyy hitaasti, minkä vuoksi ennen marjaretkelle lähtöä kannattaa soitella ja varmistaa marjatilanne. Melko monena päivänä iltapäivän aikana nähdään, kuinka paljon poimijoita mahtuu vielä lisää vadelmapensaisiin. Jos siis poiminta-aika on jäänyt varaamatta, kannattaa soittaa puolen päivän jälkeen, niin pystymme määrittelemään marjamäärän pensaissa.

Kesä on edennyt siihen malliin, että tänään kerättiin myös ensimmäinen isompi märää sokerimaissia ja aikaista Pirja-omenaa. Nyt alkavan viikon aikana satoa päästäneen korjaamaan satoa enemmän, ja sokerimaissin itsepoiminta alkaa heti, kun poimittavaa on runsaasti. Omenatuoremehua on tarkoitus alkaa puristamaan - ei ehkä vielä ensi viikolla, mutta viimeistään seuraavalla.