tiistai 29. heinäkuuta 2014

Vadelmia, herukoita, karviaisia, pensasmustikkaa, saskatoonia....

Vadelmat ovat olleet varsin yllätyksellisiä tänä vuonna kypsymisessään. Kypsiä marjoja on, mutta poiketen tavanomaisesta kypsyminen on ollut hidasta. Eräs syy tähän voi olla vadelman pitkä kukinta-aika: vadelma alkoi kukkimaan hitaasti, ja toisaalta kukkimisen loppuvaiheessa oli jo punertavia raakileita pensaissa. Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että vattukaudesta voi tulla pitkä. Vadelmien rauhallisen kypsymistahdin vuoksi kannattaa kuitenkin soittaa ja varmistaa vadelmatilanne jo ennen tänne lähtöä.

Mustaherukkaa himoavien kannattaa olla tänä vuonna vikkelä, koska lämpimät säät ovat jouduttaneet myös mustaherukan kypsymistä. Tällä hetkellä Öjeby-lajike on kypsää, eikä myöhäisemmän Mortti-lajikkeen kypsymisessäkään mene kauaa. Puna-, valko- ja viherherukan poimijoilla rupeaa olemaan kiire, jos mielii kerätä niitä. Herukoiden lisäksi myös keltaiset karviaiset sekä ensimmäiset punaiset karviaiset ovat kypsiä.

Pensasmustikan ja saskatooni satokausi on myös täydessä vauhdisssa. Pensasmustikoiden noukkiminen on mukavaa: mustikkamaalla on jakkaroita, joilla voi halutessaan istua poimiessaan. Pensasmustikat ovat siitä mukavia marjoja, että ne säilyttävät kiinteytensä myös pakastimessa. Saskatoon piileksii yhä edelleen harson alla, mutta henkilökuntamme avustaa löytämään parhaat marjapaikat.

Tässä vaiheessa haluamme kiittää myös Ikaalisten Nesteen pihassa olleen myyntipisteemme asiakkaita, ja toivotamme teidät tervetulleiksi tänne tilallemme Mahnalaan. Myyntipisteemme Hämeenkyrön S-marketin edessä jatkaa myös edelleen, tervetuloa!


Ei kommentteja: