tiistai 6. toukokuuta 2014

Lampaita Rukkamäkeen ja muita tapahtumia

Tänään vietiin ensimmäiset lampaat kesätöihin, eli maisemanhoitajiksi Tampereen kaupungin arvoniitylle Rukkamäkeen. Lampaat ovat tehokkaita työssään: heti paikalle päästyään pää painui maahan, ja matka eteni parhaimpia ruohotupsuja pitkin ympäri laidunta.

Eläinten käyttäminen maisemanhoitajina on erittäin tehokasta, yksinkertaista ja kestävää.  Lampaat estävät hyvin umpeenkasvua, ne suorastaan nautiskelevat nuorilla puiden taimilla ja muilla umpeenkasvua aiheuttavilla kasveilla. Ihminen ei ole yhtä tehokas avaamaan umpeen kasvanutta maisemaa. Maiseman avartuessa erilaiset kukkakasvit, esimerkiksi kissankellot, päivänkakkarat, hiirenvirna ja monet muut niittyjen ja ketojen kukkakasvit, saavat mahdollisuuden menestyä. Lampaiden lanta on toisaalta monien ötököiden herkkua, esimerkiksi lantakuoriaiset tarvitsevat ehdottamasti lantaa menestyäkseen. Erilaisten vanhojen niittyjen käyttö laitumena on myös kestävää kehitystä: lampaat pystyvät hyödyntämään niillä kasvavan rehun, mitä ei voida suoraan käyttää ihmisravintona. Runsaasti ruohoa ja erilaisia luonnonkasveja syöneiden lampaiden lihan on myös todettu tutkimuksessa sisältävän erityisen runssati pitkäketjuisia rasvahappoja, jotka ovat ravitsemuksessa hyviä. Laiduntavissa lampaissa on myös jotain koskettavaa ja rauhoittavaa: iltasella yöpuulle asettuneet lampaat märehtivät tyytyväisenä - tai sitten oikein hellekauden aikaan ne ovat vasta heräilleet syömään kesäyön valkeudessa. Voiko olla mukavampaa katsottavaa? Laidunnus siis kannattaa aina, pohtipa asiaa mistä näkökulmasta hyvänsä.

Täällä tilalla kesään valmistutuminen jatkuu: nyt alkanut yö on ennusteiden mukaan kylmin, mutta nyt - onneksi - pitäisi öiden taas lämmitä. Erityisesti öitä tosiaan jännitämme nyt, koska päivisin aurinko lämmittää kyllä riittävästi, vaikka olisikin pilviharson takana. Omenapuista osassa kehitys on jo varsin pitkällä, ja myös niiden kukinnan kohtalo jännittää. Onneksi nyt on ollut varsin viileitä päiviä, niin mm. omenapuiden ja avomaalla olevan mansikan kehitys on hidastunut.

Kylmien pakkasöitten lisäksi päänvaivaa on aiheuttanut kuivuus: maat ovat hyvin kuivia, ja kasteluita on jo siis aloiteltu.  Kastelun kanssa myös tuo pakkanen hiukan piinaa: ihan kaikkia kasteluita ei vielä ole viritelty, koska pahimpina öinä on pakkasta ollut maanrajassa useita asteita. Näin kovat pakkaset rikkoisivat laitteita varmasti.

Puimasuuli on avoinna taas tulevana viikonloppuna, ja varmaan tässä myös muutaman päivänä ennen sitä. Nyt testaamme porkkanagelatoa, tervetuloa maistamaan huomenissa.

Ei kommentteja: