sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Luistelua

Lunta ei tänä talvena ole juurikaan ollut, mutta järven jää on yhä edelleen hienossa luistelukunnossa. Jäätä (teräsjäätä) on reilusti, yli 25 cm ja paikoin enemmänkin. Jää on myös harvinaisen sileää ja tasaista. Saarilla on ollut hauska käydä luistimilla, yleensä on tähän aikaan vuodesta käyty suksilla.

Omenapuiden leikkuuta on aloiteltu, ja ihan mukavasti myös edetty. Vanhempi puoli on pian valmis, ja sitten on aika siirtyä uudemmalle puolelle. Varmaan viimeistään parin viikon  jälkeen aloitellaan myös vatun leikkuuta.

Kesätyönhakijoita on ollut runsaasti liikkeellä, kiitoksia kaikille jo tässä vaiheessa aktiivisuudesta. Yritämme valita tulevan kesän työntekijät ensi ja sitä seuraavan viikon aikana, valitsemme kesätyöntekijät haastateltujen joukosta. Haastatteluissa on käynyt jo niin paljon väkeä, että ikävä kyllä emme voi pitää enää uutta haastattelupäivää.

Ensi viikolla pitäisi myös ryhtyä kylvötöihin, ja aloitella Puimasuulin siivousta. Kesä on pian!

Ei kommentteja: