maanantai 27. toukokuuta 2013

Pikeä pintaan

Tänään vedettiin pikeä pintaan: Puimasuulin edustan pölyäminen on ollut vuosia pulma, mitä on tähän asti hoidettu suolaamalla ja kastemalla. Ongelmana suolaamisessa ja kastelussa on se, että vaikutus ei kestä pitkään. Eikä se suolakaan viime kädessä tee hyvää maalle. Tästä syytä, pitkän tuumimisen jälkeen, asfalttimiehet olivat laittamassa asfaltin Puimasuulin edustalle - kun olivat täällä päin myös muuta työtä tekemässä. Aikamoisia koneita siis pyöri tänään tuossa pihalla, ja jo itse asiassa viime viikon lopulla, kun pohjia tasattiin.

Pihalla on ollut vilskettä, mutta muutekin tahti on ollut kiivas. Kevät loppui lyhyeen, kun lämmin kausi alkoi. Koivujen lehdet kasvoivat silmissä, pääskyset ilmestyivät kuin tyhjästä. Hyttysiäkin jo on. Kukintakausi on myös käynnistynyt: kirsikat ovat kukinnan loppuvaiheessa, päärynätkin jo hyvässä mallissa. Omenapuiden kukinta rupeaa olemaan kauneimmillaan, ja mansikan kukkiakin on jo ihasteltu aikaisimmissa lajikkeissa. Tässä kohtaa vuotta pystyy myös arvioimaan talvehtimista, ja ehkäpä keskimääräistä enemmän on talvivaurioita. Puutarhakasvit eivät pidä märistä jaloista - viime syksyn sateisuus aiheutti siis stressiä kasvien juuristolle suuren märkyyden vuoksi. Talvi on aina haastava talvehtiville kasveille, ja yhdistettynä nämä kaksi (märkyys ja talvi) eivät tee hyvää. Tähän nähden kuitenkin yllättävän hyvältä näyttää, ja jotain mukavaakin jo on: valkosipuli kasvaa kohisten, ja on jo polven korkuista. Valkosipulimme on ns. talvivalkosipulia, joka siis istutetaan jo syksyllä ja näin keväällä se kasvaa vauhdilla. Viime vuonna meillä oli kokeena uusia lajikkeita, mutat toistaiseksi ei löytynyt maatiaslajikkeen, Rymättylän kannan, korvaajaa.

Perunat ja herneet ovat jo taimella, samoin maissit, pavut ja monet muut. Tänään pellolle istutettiin mm. tomaattia, kurkkua ja kurpitsaa. Mansikkaa on myös istutettu - mansikkamaita uusitaan meillä noin viiden vuoden välein, ja aina ennen uusien mansikan taimien istutusta maa saa levätä, eli siinä viljellään muutama vuosi jotakin muuta, esimerkiksi viljaa, hernettä, maissia, papua, tomaattia - vähän vaihdellen kaikkea.

Ei kommentteja: