sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Huh hellettä

tai ei varmaan ihan helleraja ole paukahtanut rikki, mutta lämpimältä nämä viimeiset pari päivää ovat tuntuneet. Edellisestä kirjoituksesta on jo hetki vierähtänyt, ja paljon on ehtinyt tapahtua.

Mansikkamailla, aikaisimmissa lajikkeissa on jo nähtävissä pitkiä kukkaperiä nuppuineen - jopa hiukan valkoisia terälehtiä on jossain kohdissa vilkahtanut. Peruna rupeaa olemaan jo pikkutaimella, samoin ensimmäiset tilli- ja porkkanakylvökset ovat itäneet. Maissimaa on saatu kylvettyä loppuun, ja itämistä on havaittavissa myös siellä. Valkosipulit kasvavat rivakkaa vauhtia, ja - märästä syksystä huolimatta - näyttävät talvehtineen hyvin. Mansikan istutusta on aloiteltu, ja kasvimaalle pitäisi istuttaa vielä monenmoisia taimia ja siemeniä.

Lampaat ovat olleet viime viikolla suorastaan julkkiksia, kun osa matkasi kaupunkiin kesätöihin. Tänä kesänä lampaitamme voi käydä katsemassa mm. Tampereella, Peltolammilla, Rukkamäen tien varressa olevalla laitumella. Osa lampaistamme on kesätöissä Valkeakoskella: Juusonrannan alueen meluvallissa ja Voipaalan kartanossa ovat aloittaneet jo ruohon rouskuttamisen, ja Kauppilanmäen museoalueen lampaat tulevat paikalle 31.5., juuri ennen museon avajaisia.

Ei kommentteja: