maanantai 6. helmikuuta 2012

On pakkasta pidellyt

Nyt viimeisen viikon ajan on pakkanen paukkunut. Tänään, kun keli oli selvästi lauhtunut, oli ihan keväinen tunnelma: tuuli tuntui lämpöiseltä, kevättä ennakoivalta. Aurinkokin paistoi ihanan lämmittävästi.

Lampolassa rupeavat karitsoinnit olemaan loppusuoralla. Tänä vuonna on syntynyt ennätysmäärä uuhikaritsoita. Yleensähän eri sukupuolia syntyy suurinpiirtein yhtä paljon, mutta joskus osuu tällaisia erikoisia vuosia. Pari vuotta sitten meillä itse asiassa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki karitsat olivat pässejä - kymmenen vuoden keskiarvo siis tasoittuu tämän vuotisten karitsointien myötä.

Kotisivuille tuli jo etusivulle kirjoiteltua, että vuokraamme suloista Hirsitupaa. Hirsituvasta avautuu upea maisema Enonselälle. Tuvassa löytyy petipaikkoja 6:lle ja muutama lisävuode on myös tarvittaessa käytettävissä. Hirsitupa on vuokrattavana loka-huhtikuun välisenä aikana. Hirsituvan omat sivut ovat työn alla, ja valmistuvat piakkoin. Tupaa voi kysellä vuokralle p.0400 - 625 636

Ei kommentteja: