sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Maissia odotellessa

Meillä on täällä tilalla käynnissä pienimuotoinen viekkaus siitä, koska maissisatoa aletaan korjaamaan. Maissi kasvaa tällä hetkellä aivan uskomatonta vauhtia: kasvusto on hetkessä humahtanut melkein parimetriseksi. Tähkän alkuja on jo havaittavissa - joten jos nyt ennusteissa olevat lämpäimät säämassat vyöryvät tänne kaakosta, maissia päässee keräämään jo vähintään reilun viikon päästä.

Tässä maissinsatokautta odotellessa on syytä herkutella muilla kauden herkuilla: vadelmilla, mangoldilla, paksoilla, lehtikaalilla, porkkanalla, valkosipulilla, perunalla. Ravustuskausi alkaa pian, ja meillä on myös kruunutilliä saatavanan joko itsepoimien tai poimittuna. Ja jos ravustusonni on heikko, niin rapujakin on mahdollista saada: toimimme yhteistyössä Ruokosen Ravun kanssa, josta on tarvittaessa saatavana ravut jopa valmiiksi keittettyinä.

Mansikkaakin on vielä saatavana: nyt on käynnissä pääsato Sonata-nimisestä lajikkeesta. Sonatan taimet on istutettu tavanomaista myöhemmin, pakastetaimina, jotak tuottavat satoa heti näin ensimmäisenä istutusvuotena.

Tomaatin taimet ovat intoutuneet myös hyvään kasvuun tänä vuonna. Tomaattimme kasvavat aidossa mullassa, taivaan alla - niiden maku on siis mitä täyteläisin. Ensimmäiset tomaatit ovat saanet jo hiukan väriä kylkiinsä - koskakohan ensimmäiset ovat poimintakypsiä?

1 kommentti:

Vuokko A kirjoitti...

Upeaa, tullaanpa huomenna käymään!
Vuokko & Esko