keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Talvipäivän seisaus

Tänään päivä oli lyhimmillään, mutta siitä huolimatta aurinko jaksoi pinnistää ja paistaa päiväsydämen. Vanhan kansan mukaan, jos tässä vaiheessa -Tuomaanpäivän ja jouluaaton välillä - aurinko paistaa edes pienen pilkahduksen, niin kesästä tulee poutainen. Toisaalta taas esimerkiksi sumujen sanotaan ennustavan halloja, erityisesti jussin tienoolle. Tämän päiväisen sään perusteella ensi kesä olisi siis poutainen, mutta toisaalta myös halloja voisi olla vielä kesäkuulla.

Lampaat saivat tänään syödäkseen kuusennäreitä, ja hyvin nuo tuntuivat maittavan. Lasten koristaman kuusi on kaunis. Ulkona on talvista: lunta ja pakaksta, tähdet loistavat. Oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille!

Ei kommentteja: