lauantai 10. heinäkuuta 2010

Hellettä ja hulinaa

Helle on viime viikkojen aikana hellinyt oikein kunnolla, minkä johdosta marjamailla on nyt runsaasti kypsää marjaa. Tässä säässä mansikat kypsyvät ennätysvauhtia: mansikkakausi on siis nyt.

Perunaa - lähinnä Siikliä, mutta myös pieniä määriä Arielleä - kaivetaan maasta päivittäin. Yhä edelleen kaivamme perunat käsipelillä. Kunhan peruna saa hiukan verran enemmän kokkoa, ryhdymme nostamaan perunaa hellävaraisella mattokoneella, joka ravistaa perunat hellästi maan pintaan mattokuljettimen avulla. Menetelmä on erinomainen herkästi kolhiutuvalle varhaisperunalle.

Maissit, pavut, kurpitsat ja avomaan tomaatit ovat silmin nähden nauttineet lämpöaallosta, ja kirittäneet kasvuaan. Näillä näkymin ensimmäiset uudet sokerimaissin tähkät kerätään vielä heinäkuun puolella. Avomaan tomaatit, kurpitsat ja pavut ovat myös koreassa kukassa, joten pian varmaankin päästään maistelemaan myös niitä.

Yrttimaa pitää myös lämmöstä, mutta toisaalta kuivuus -kastelusta huolimatta - aiheuttaa kiusaa. Tällä hetkellä yrttimaasta nostetaan sipulia ja valkosipulia sekä kerätään tilliä.

Ruokosen Ravun kasvattamia täplärapuja on jo saatavana tilaltamme. Aikamoisia mönkijäisiä ravut ovatkin, ja metkan näppärästi osaavat kiivetä.

Ei kommentteja: